Erityisesti mieleen painuvinta oli se kun kävin juttelemassa erään ammattilaisen kanssa jossa oli puhetta siitä kuinka olen liian riippuvainen puolisostani ja hänen avustaan, että tarvitsen jonkun auttamaan minua koko ajan. Se sai kuulostamaan että olen jollain tapaa estynyt, en osaa huolehtia itsestäni, omista tarpeistani enkä siis puolisostanikaan.. Mutta silti, tänäänkin kuulin puolisoni sanovan että hän ei pärjää ilman minua jos jotain joskus sattuisi. Olemmeko siis molemmat riippuvaisia toisistamme vai vain minä joka olen masentunut. Siinä vuotisessa keskustelussa otettiin asiat puheeksi minun kantilta katsottuna mutta kukaan ei kysynyt miten se puolison puolelta menee. Ei ole kyse mistään taistelusta kumpi tarvitsee kumpaa enemmän, nuo puolisoni sanat saivat vain minut ajattelemaan että jos se onkin niin että kumpikin tarvitsemmekin toisiamme, koska emme osaa olla yksin ja rakastamme toinen toistamme. Mitä jos joskus jompikumpi kuolee, kuka sitten huolehtii tästä joka jäi eloon? Onko hänen aika alkaa opetella itse siihen että huolehtii itsestään vai tarvitseeko hän muilta apua. Nämä on näitä vaikeuta kysymyksiä joihin ei kukaan oikein osaa vastata. Sen tietää sitten kun aika sen näyttää. Mutta nuo kauniit sanat saivat minut taas uskomaan siihen että ehkä en olekaan ihan täysin taakka, että joku sittenkin tarvitsee minua ja rakastaa enemmän kuin ketään muuta.
Rakastakaa toisianne ja tukekaa toisianne niin pääsette korkeimmankin vuoren ja harmaimmankin kiven läpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti